Broman Group jatkaa Swisslogin ratkaisujen käyttämistä automatisoinnissa
Espoo 2022-05-06 – Kaksi vuotta sitten suomalainen Broman Group valitsi Swisslogin kumppanikseen Keravalla sijaitsevan, edistyneen ja automatisoidun logistiikkakeskuksensa varusteluun. Ajan kuluessa logistiikkakeskus on kasvanut yli kaksinkertaiseksi sen alkuperäisestä koosta ja Swisslog on jälleen kerran valittu toimittajaksi.
Tällä hetkellä kooltaan 21 000 neliömetrin varasto aiotaan laajentaa 46 000 neliömetrin kokoiseksi. Tämän valtavan laajennuksen avulla Broman Group pystyy varmistamaan riittävän varastokapasiteetin useiksi vuosiksi.
"Keravan huippuautomatisoidussa varastossa on käytössä markkinoiden edistynein teknologia. Uusi, laajennettu keskus tarjoaa meille mahdollisuuden online-myymälämme tuoteluokkien ja -alueiden määrän kasvattamiseen. Lisäksi uuden keskuksen ansiosta tavaroiden käsittely ja jakelu käy aiempaa nopeammin", kertoo Petri Nietula, Broman Groupin toimitusketjupäällikkö.
Laajennuksen myötä Broman Groupin Keravalla sijaitsevaa logistiikkakeskusta uudistetaan kuormalavaratkaisulla, joka muodostuu Vectura-korkeanostureista, ProMove-kuljetinjärjestelmästä ja seitsemästä poiminta-asemasta, sekä kevyiden tavaroiden ratkaisusta, johon kuuluvat CarryPick-robotit ja 10 työskentelyasemaa. Näitä kaikkia valvotaan SynQ WMS -ohjelmiston avulla. Aikaisemmin Swisslog on toimittanut CycloneCarrier-kuljetinvaunujärjestelmiä ja ProveMove-kuljetinjärjestelmiä. Nykyisen laajennuksen jälkeen Broman Group on sijoittanut yhteensä 70 miljoona euroa logistiikkakeskukseensa.
"Olemme ylpeitä ja iloisia, että Broman Group luottaa meihin huippulaatuisten automatisointipalvelujen tarjoajana, ja odotamme innolla erinomaisen, vuonna 2019 käynnistyneen yhteistyön jatkumista", kiteyttää Christer Gustavsson, Swisslogin projektipäällikkö.
Varaston laajennustyöt ovat jo käynnistyneet ja uusien tilojen odotetaan olevan kokonaan käytettävissä alkuvuodesta 2024.
Tietoa Swisslogista
Swisslog toimittaa logistiikka-automaation tietopohjaisia ja robotisoituja ratkaisuja yhdessä luotettavien, modulaaristen palvelukonseptien kanssa. Teemme yhteistyötä tulevaisuuteen katsovien yritysten kanssa ja määritämme päättäväisesti varastoautomaation uusia standardeja voidaksemme tarjota tulevaisuuden tuotteita ja ratkaisuja.
Olemme osa KUKA-konsernia, ja asiakkaamme luottavat erinomaisten työntekijöidemme asiantuntemukseen. Meillä on yli 14 000 työntekijää ympäri maailmaa.
Tietoja Broman Groupista
Broman Group on yhtiö, joka on erikoistunut autojen ja moottoripyörien varaosien ja lisävarusteiden, työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden sekä kodin ja vapaa-ajantuotteiden myyntiin. Yhtiön liikevaihto on 435 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 2 000 henkilöä tytäryhtiöissään Motonetissa, AD VaraosaMaailmassa, Broman Logisticsissa ja Finntestissa.
Ota meihin yhteyttä
Mikko Leppähaara
Myyntipäällikkö
Puhelin: +358 503 280 122
Sähköposti: mikko.leppahaara@swisslog.com